Kaunis syksyinen päivä, hieno paikka, vaikuttava puhuja. Finlandia-talolle oli kokoontunut satakunta innokasta yrittäjää kuuntelemaan maailmankuulun itsensä kehittämisen, ajanhallinnan ja myynnin ammattilaisen Brian Tracyn oppeja. Asiaa oli paljon, aikaa vain yksi päivä. Parin päivän asiat oli kuulemamme mukaan puristettu yhden päivän tehokkaaseen pakettiin, joten tarkkana kannatti olla ja keskittyä kuulemaansa.

Ihmistä, joka on uransa aikana kirjoittanut kymmeniä menestyneitä kirjoja, jonka koulutusohjelmia on lanseerattu ympäri maapalloa ja joka on puhunut uransa aikana yli viidelle miljoonalle ihmiselle, kannatti kuunnella tarkasti.

Jotain varmaan miehen tiedoista ja innokkuudesta kertoo se, ettei hän 71 vuoden iässäkään ole vielä malttanut lopettaa, vaan jaksaa kiertää ympäri maailmaa opettamassa ihmisille kaikkea sitä viisautta, mitä on pitkän ja kattavan uransa aikana kerännyt.

Opittavaa oli paljon, mutta keskeisimpänä mieleen jäivät mm. seuraavat:

  • Muista aina ottaa ensimmäinen askel: Ilman sitä ensimmäistä askelta hienoinkin suunnitelma jää vain pölyttymään, eikä siten hyödytä ketään.
  • Keskity siihen mitä teet: Mitä enemmän hajautat tekemisiäsi ja yrität keskittyä moneen asiaan samalla kertaa, sitä vähemmän saat aikaiseksi. Ja sitä huonompaa on myös työn jälki.
  • Kun aloitat jotain, vie se loppuun: Harva asia vie sinulta niin paljon energiaa kuin keskeneräiset asiat. Valmiiksi saaminen on palkitsevaa, ja se kasvattaa itseluottamusta ja nostaa tekemisen iloa.

Alasta tai asemasta riippumatta, töissä ja vapaa-ajalla, nuo ovat asioita, joista meillä kaikilla on varmasti paljon opittavaa.