Jälleen hieno saavutus Aton-Yhtiöille

Vuoden 2013 puhtausalan yritys Aton Oy sai jälleen upean tunnustuksen. Pitkän linjan yrityksen hienot saavutukset saivat arvostaan jatkoa viime viikolla, kun Kauppalehdestä otettiin yhteyttä.

Yli 30 vuotta siivousalalla toimineelle Aton Oy:lle on myönnetty Menestyjä-sertifikaatti.

Näin Kauppalehti määrittelee menestyjät:

”Menestyjä kuuluu suomalaisten yritysten ykkösluokkaan. Heillä on näkemystä, taitoa ja rohkeutta tehdä liiketoimintaa paremmin kuin muut.” Menestyjä_Merkki

Sekä oman alansa että koko maan yritysten parhaimmistoa

Menestys rakentuu useista eri osa-alueista, kuten osaavasta yritysjohdosta, omistautuneesta henkilökunnasta ja asiakkaan ymmärtämisestä.

Menestyjä-sertifikaattia ei myönnetä kevein perustein. Yritys nousee menestyjiin vain silloin, kun se sijoittuu tunnuslukuvertailussa sekä oman toimialansa että koko maan yritysten parhaimmistoon.

Menestyjä-sertifikaatti kertoo siitä, että yrityksen talous on vakaalla pohjalla. Tällaiset yritykset ovat luotettavia ja haluttuja yhteistyökumppaneita sekä vakaita työnantajia.

Sekä asiakkaat että työntekijät ovat sitoutuneita

Timo Suhosen perustama Aton Oy on ollut toiminnassaan taloudellisesti vakaa yrityksen perustamisesta lähtien. Sekä asiakkaat että myös työntekijät ovat huomanneet pitkäjänteisen ja perhemäisen yrityksen arvon. Asiakkaista suuri osa on uskollisia vakioasiakkaita ja yrityksen työntekijöiden sitoutuminen on omaa luokkaansa.

Työntekijät ovat pääsääntöisesti useita vuosia töissä Aton-Yhtiöissä, mikä on aikamoinen suoritus alalla, jossa työntekijöiden vaihtuvuus on tunnetusti erittäin vilkasta. Ja se kertookin paljon yrityksen arvoista.

Asiakkaiden ja työntekijöiden sitoutuneisuuden pohjalle on helppo rakentaa laadukas ja luotettava yritys.